Suomessa Rautatieläisten Liitolla JHL, on vahvat perinteet ja se onkin ollut yksi aktiivisimpia liittoja ihan alusta asti. Toiminta alkoi jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1930, jolloin perustettiin Rautatievirkamiesliitto. Suomi oli tuona ajanjaksona vielä nopeasti teollistuva maa, jossa rautatiet sekä työllistivät , kuin myös näyttelivät suurta osaa teollistumisen osalta. Liitto lopetti kyseisellä nimellä toimimisen vuonna 2011, jolloin se liittyi Julkisten ja hyvinvointialajone liittoon. Oma alaosasto oli nimeltään Raideammattilaisten yhteisjärjestö.
Liitto perustettiin, koska haluttiin selkeät säännöt ja tavoitteet, joiden perusteella työskentelystä tulisi sekä turvallisempaa, kuin myös tavoitteellisempaa. Hyvin äkkiä nämä uudet säännöt alkoivat ns. purra, ja sekä työolosuhteet että työurien selkeytyminen alkoi toden teolla. Moni haaveilikin Valtion Rautateiden töistä, sillä tiedettiin että siellä asiat hoidettiin hyvin ja taustalla oli vahvan liiton tuki.
Tärkeä asia oli myös, ei pelkästään työntekijöiden, vaan myös junamatkustajien turvallisuus. Haluttiin myös varmistaa että ajankäyttö oli oikeanlaista ja liikkuvuus oli oikein aikataulutettua ja hallinnoitua. Rautatieläisillä oli myös hyvin toimivan liiton ansiosta aikaansa nähden korkeat pätevyysvaatimukset ja ylennysjärjestelmä oli selkeä sekä motivoiva. Rautateillä olikin tarjolla todella runsas valikoima erilaisia työnkuvia ja kuten mainittiin eteneminen oli myös tehty mahdolliseksi.
Rautatieläisyys oli todella pitkään miesvaltainen ala, jossa ei juurikaan näkynyt naisia palkkalistoilla. Tämäkin asia alkoi muuttua, kun työtehtäviin tuli entistä järjestäytyneempi ja ammattimaisempi ote. Naiset rupesivatkin toimimaan entistä enemmän erilaisina toimihenkilöinä, jättäen varsinaisen raidetyön miesten harteille. Mitä enemmän raideliikenne Suomessa kehittyi, sitä enemmän syntyi myös uusia ja erillaisia työpaikkoja.
Sotien jälkeen Rautatieläisillä oli todella vahva “me henki”, sekä oma identiteetti, joka oli hyvin pitkälti rakentunut vanhvan liiton ansiosta ja siitä kokemuksesta että Valtio oli hyvä ja luotettava työnantaja. Kuitenkin 1950-luvun lopulta alkaen on nähtävissä selkeää hajaantumista, joka pikkuhiljaa alkoi nakertaa vakaan ja vanhan liiton perustoja. Kuljetusliikenteen kehittyminen ei myöskään Suomessa vaikuttanut toivotulla tavalla rautatieläisten elämään. Liitto oli tukena ja turvana, mutta kehitykselle eivät hekään voineet mitään. Ajat muuttuivat, kilpailu koveni ja tämä aiheutti omalta osaltaan ristiriitoja alalla.