Työn voi löytää muualtakin kuin työnhausta

Työn voi löytää muualtakin kuin työnhausta

Pohdimme tällä sivustolla monesta eri näkökulmasta ihmisten työllistymiseen ja pärjäämiseen vaikuttavia seikkoja. Hankaaluuksia voivat asettaa yksilöiden ulkopuolella tapahtuvat suuremmat asiat ja muutokset, kuten työllisyystilanne tai taloudellinen tilanne jopa maailmanlaajuisesti. Myöskin valtakunnallisilla asioilla on merkitystä, kuten tämän hetkinen hallituskriisi, tai jonkin ajan takainen Suomen amattiyhdistysliikkeen kuohunta uusia työmarkkinoita ja työsopimuskia koskevia muutoksia vastaan. Kuvassa ovat mukana siis isommat ongelmata ja pulmakohdat, joihin yksilöt eivät hirveän paljoa pysty suoranaisesti vaikuttaa. Nämä tietenkin vaikuttavat työllistymismahdollisuuksiin. Toisena on yksilöllisemmät, pienemmän mittakaavan tekijät, joihin jokainen yksilö pystyy ainakin jossain määrin itse vaikuttamaan.

Työsuhteet

Luo suhteita

Vaikkakin moneen työpaikkaan on avoin haku ja monta eri osiota hakuprosessissa, silti henkilökohtaiset suhteet ihmisten kanssa vaikuttavat. Kun tunnet jonkun tyypin, voit hänen kauttaan tutustua jopa tulevaan työnantajaasi. Kun olet ystävällinen ja mukava muille, tämä varmasti omalla laillaan tuottaa tulosta ja tulevaisuudennäkymät työpaikan saannin kannalta ovat paremmat. Pelkät henkilökemiat ja sympaattisyys eivät tietenkään yksinään riitä, vaan jos sinulla on tällä hetkellä työpaikka, pidä huoli, että teet työsi kunnolla ja reippaasti. Vaikka tämänhetkinen työsi ei todellakaan olisi unelmatyösi ja haluaisit lopettaa, älä pura negatiivista energiaasi työpaikalla, äläkä etenkään puhumalla pahaa työpaikastasi ulkopuolisille. Jokaisesta työkokemuksesta on nimittäin hyötyä, ja jos hoidat hommasi hyvin, voitkin saada suosittelijan ja hyvän työtodistuksen työsuhteesi päätyttyä.

Pidä silmät ja korvat auki myös työn ja työnhaun ulkopuolella

Olet varmasti kuullut, miten monet liike-elämässä ansiokkaasti menestyneeet henkilöt kertovat, miten saivat bisnesideansa saunomassa, tai istuessa iltaa kavereiden kanssa, ja koko ajatus lähti pelkästä vitsistä. Kannattaa ihan työnhaunkin osalta siis olla hereillä monenlaisissa, suoranaisesti työnhakuun liittymättömissäkin tilanteissa. Kun tutustut uuteen henkilöön missä tahansa yhteydessä, voi tämä ystävyys tai tuttavuus poikia työmahdollisuuksia jatkossa. Kaikki ei tapahdu välttämättä silmänräpäyksessä, mutta kannattaa olla mukana monenlaisessa. Kiinassa tämä sosiaalisten suhteiden haaliminen vapaa-ajalla työmarkkina-aseman vahvistamiseksi onkin mennyt ehkä vähän liiankin pitkälle, ja he kutsuvat tätä aktiviteettia guanxiksi. Tällä tarkoitetaan siis aktiivista sosiaalista elämää, jotta bisneselämä ja mahdollisuudet työelämässä helpottuisivat ja paranisivat. Vaikka tätä ei tarvitse viedä näin äärimmäisyyksiin voisimme Suomessakin ottaa tästä hieman esimerkkiä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *