Kesätöiden haku

Kesätöiden haku

 

Eikö sinulla ole vielä tiedossa kesätyöpaikkaa? Nyt ovat viimeiset hetket kesäduunin hankkimiseen ensi kesällä käsillä. Työpaikkoja voi olla vaikea nykyään saada, sillä niin monet nuoret haluavat työskennellä kesällä ansaitakseen hieman rahaa, mutta työpaikkoja on koko ajan saatavilla vähemmän ja vähemmän. On erittäin surullista, että Suomessa ei ole työtä tarjolla, vaikka tekijöitä olisi. Monet nuoret joutuvat tyytymään joko osa-aikaiseen työpaikkaan, tai viettämään kesän työttömänä. Toki osa-aikainenkin työ on hyvä, sillä siitäkin saa tärkeää työkokemusta, mutta sen avulla ei valitettavasti ehdi kovin paljoa säästöjä keräämään seuraavan kouluvuoden varalle. Etenkin opiskelijalle on huono tilanne, jos ei pääse töihin, sillä kesällä ei saa myöskään opintotukea, ellei sitten päätä opiskella kesälläkin. Monille opiskelijoille kesätyö on täysin erilaista kuin opintojen suorittaminen arkena, ja tuntuu sitä kautta lomailulta.

Parhaat tavat hankkia kesätöitä on hakea todella monipuolisesti, vaikka kyseinen ala ei olisikaan omaa kiinostusta tai opintoja vastaava, ja olla ajoissa liikkeellä. Myös kaikki sukulais- ja tuttavuussuhteet kannattaa käyttää hyödyksi työnhaussa. Mikäli Suomesta ei löydy töitä, aina voi kokeilla ulkomailla töiden hakemista. Ulkomailla työskentely on loistava lisä omaan ansioluetteloon, ja samalla kartuttaa kielitaitoa, sillä mitä todennäköisimmin työskentely tapahtuu englannin kielellä. Myös pohjoismaat kannattaa toki ottaa huomioon, sillä ruotsin kielen parannus on hyvä lisä myös Suomen työmarkkinoita ajatellen.

Katso työpaikkoja esimerkiksi Monsterin tai MOL:in sivuilta. Onnea työnhakuun kaikille tasapuolisesti!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *