Suomen kouluissa nuoret pääsevät kokeilemaan työelämää jo varhain yläasteella tapahtuvan työharjoittelun ansiosta. Työelämään tutustuminen tunnetaan myös lyhenteenä TET ja harjoittelu järjestetään...
Tänään tutustumme hieman siihen, miten ammattijärjestöt toimivat suuremmassa mittakaavassa. Jokaisen alan ammattiliitot kuuluvat useimmiten ammattiliittojen keskusjärjestöön. Tänään kerromme hieman SAK:sta,...
Ensimmäisenä mieleemme tuli puhua hieman Suomen ammattiliitoista ja tässä ekassa kirjoituksessa perehdymmekin Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon, JHL:ään. Kuten nimestäkin voi päätellä, siihen voivat liittyä kaikki suomalaisella julkisella tai hyvinvointipalvelualalla työskentelevät ihmiset kuten lähihoitajat, kirjastoalalla työskentelevät, perhepäivähoitajat tai aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat. Myös henkilökohtaiset avustajat lasketaan tähän sektoriin. Yksi tärkeimmistä liiton tehtävistä on tukea niitä henkilöitä, jotka ovat syystä tai toisesta joko tulleet erotetuiksi tai joutuneet lähtemään työpaikaltaan. Kun ihminen löytää itsensä tyhjän päältä, voi olo olla hyvinkin turvaton varsinkin mitä talouteen ja rahaan tulee. Silloin turvaa tuo ammattiliitto, joka voi liitosta riippuen antaa rahoitusta kun hän hakee uutta työtä. Tällä...